KASVATUSTOIMINTA ~ UUSIN PENTUE ~ MYYNTIEHDOT ~ SYNTYNEET PENTUEET ~ suunnitelmissa

Suunnitelmissa

HUOMAA! Yhdistelmät ovat virtuaalisia, joten oikeita pentuja on mahdotonta varata!

En ota pentuvarauksia vieraskirjaan, harvemmin MSN Messengerinkään kautta!


E-pentue (blm/tri):
Handsome Rafael x Refill's Heartfelt

Rafu eli Handsome Rafael on niitä koiria, jotka tulevat kuin puskasta mutta valloittavat samantien. Yhtäkään piirrosnahkaa minun ei tähän kenneliin pitänyt ottaa, mutta.. toisin kävi. Rafu on osoittautunut luonteensa puolesta erittäin hauskaksi kioraksi kouluttaa ja se on saanut kohtuullisen hyviä tuloksia melko lyhyessä ajassa. Agilityvalioksi jätkä tuli aivan hetkessä, sen hurja vauhti ja pelkäämättömyys esteillä koitui onneksemme lajissa. Myös paimennus, toko ja eritoten koiratanssi ovat olleet halussa. Rafulla on nyt kaksi voittoa koiratanssista, joten tulevaisuutta ajatellen olemme harkinneet Rafun kanssa kolmannen luokkavoiton metsästämistä ja erikoiskoiratanssivalionarvon hankkimista. Pentue ei kuitenkaan roiku kiinni kyseisestä suorituksesta, sillä emme ole sitä ihan heti hankkimassa.

Teeny lupasi kiltisti lainata minulle jalostukseen Refill's Heartfelt nimistä narttua, joka tunnetaan tutummin Ellana, koska Teeny ei itse ajatellut käyttää Ellaa jalostukseen kennelissään Mémoiresissa. Kiinnostuin nartun pennuttamisesta lähinnä evm-suvun vuoksi, jonka takia sain sen lainaan. Ellan pentue siis tulee syntymään Shaghasin E-pentueena ja narttu tulee tänne joksikin aikaa asumaan pentujensa kanssa. Ella on valioitunut sekä paimennuksesta että agilitystä hyvin tuloksin ja saanut pari tulosta myös käyttökoirapuolelta. Satunnaisia muitakin tuloksia on. Ihastuttavan energinen narttu, joka tulee todennäköisesti yhdessä Rafun kanssa jättämään hyviä käyttöjälkeläisiä.

Pentueeseen voi syntyä sekä tricoloureja että blue merlejä, mutta ei missään nimessä soopeleita pentuja. Otan pentueeseen korkeintaan 4 varaajaa. Kumpaakaan vanhemmista ei todennäköisesti tulla käyttämään enää uudelleen jalostukseen. Yhdistelmä titteleineen:

BH SchH1 Tk2 vAVA vPVA vKTV PVV-08 vDK & vFIN PMVA Handsome Rafael x BH Hk2 vAVA vPVA Refill's Heartfelt

Jos epäilet, että sinusta olisi kisaamaan pennun kanssa aktiivisesti ja olemaan minuun yhteydessä, mailaathan osoitteeseen shaghas@viuhku.net, otsikoi viestisi "C-pentue" (jotta se erottuu muiden viestien joukosta)! Kerro tarkasti mihin pentu on tulossa (vain valmiiseen kenneliin) ja mahdolliset tulevaisuudensuunnitelmat + kuinka aktiivisen kodin pystyt pennulle tarjoamaan.

Kyselyitä E-pentueesta voi jättää ainakin Shaghasin mailiin (shaghas@viuhku.net) otsikolla "E-pentue", ei vieraskirjaan.




Don't copy anything. All rights reserved.
Kaiken sivuilla olevan (layout, tekstit, kuvat) © Sigitius, ellei toisin mainita.