» ETUSIVU
» KENNELINFO
» HIHNASSA
» KASVATUS
» MUUTA

KASVATUSPERIAATTEET

Geewasissa kasvatetaan siis koiria rotuun katsomatta, joten pentueita voi syntyä periaatteessa mistä rodusta tahansa. Tosin tästä eteenpäin yritän pysyä erossa yleisimmistä roduista, koska haluaisin, että jotkin IRL- maailmassa hyvinkin tavalliset rodut yleistyisivät myös URL- maailmassa. Tähän mennessä pentueita on syntynyt sekä yleisistä että harvinaisista roduista, joskin tästä uudesta ajatuksestani huolimatta tulevaisuudessakin tulee syntymään yleisienkin rotujen pentueita.

Periaatteenani on saattaa maailmaan pentueita, joiden vanhemmilla ei ole kovin suurta sukupuuta, mielellään korkeintaan vanhemmat saisivat olla olemassa ja loput evm. sukuisia. Usein myös jompikumpi vanhemmista on kokonaan evm- sukuinen tai sitä ei ole virtuaalimaailmassa ollenkaan.Tämä periaate johtuu siitä, että luultavasti kasvattejani halutaan käyttää jalostukseen, ja pennuille ei usein ole kysyntää, jos suku on liian yleinen. Itsekin haluan ottaa pentueeni suvusta, joka on kohtuullisen harvinainen, joten kuvittelen muidenkin tahtovan niin.

Suvun lisäksi yhtä tärkeä asia on koiran luonne ja terveys. Käytän jalostukseen ainoastaan koiria, jotka ovat terveitä, eikä niillä ole todettu periytyviä sairauksia. Luonteltaan koira saisi olla rotumääritelmän mukainen - esimerkiksi agressiivinen kultainennoutaja tai ihmisrakas, hömelö dogo argentino tulee kysymykseenkään. Tietysti lapsirakkaus, ja vähäinen hyökkäävyys, olisivat etuja jokaisen koirarodun kohdalla. Koiran ei välttämättä tarvitse olla tarkastettu vPEK- klinikalla.

Viimeisenä tulee tietenkin kisautus. Vanhempien täytyisi olla kisattuja koiria, pakollisesti ainakin BH- koe suoritettuna ja mielellään yksi koulutustunnuskin palveluskoirarotujen kohdalla. Kaksi valionarvoa käyttöpuolelta pitäisi olla saavutettuna ja näyttelyistä vähintään EH, joskin huonompikin hyväksytään, jos koira on muuten hyvin kisannut. Yritän tasapainoitella käytön ja näytön välillä, että koira olisi sekä soveltuva näyttelyihin mutta myöskin käyttökoira. Esimerkiksi BH Jk1 VPVA VKTV olisi sopiva meriittirivi, tosin tuota VKTV ei välttämättä tarvita.

JALOSTUSUROKSET

Jos itseltäni sattuu löytymään kisoissa menestynyt uros, jota itse en jostain syystä ole halukas käyttämään jalostukseen, niin saatan antaa sen jalostuslainaan sopivalle nartulle, johonkin toiseen virtuaalikenneliin. Vaatimuksia tälle virtuaalikennelille olisi muutama. Ensinnäkin kennelin pitäisi olla täysin valmis, ja olisi hyvä, jos tietäisin/tuntisin omistajan entuudestaan. Siihen ei toisaalta voi vaikuttaa itse, joten eipä se niin pakollista ole. Kennelin pitäisi olla siisti ja Kasvatus- sivulta luettavissa myyntiehdot ja kasvatusperiaatteistakin jotain.

Nartun, jolle urostani käytettäisiin, olisi hyvä olla sekä käyttö- että näyttölinjainen, tosin näytöstä voin hieman tinkiä. Meriittilista voisi olla suunnilleen samantyylinen kuin uroksellanikin, eli jos urokseni on vaikka suorittanut BH- kokeen ja sillä on kaksi valionarvoa, ei tarvitse nartun mikään supermenestyjä olla. Jos taas oma urokseni on kisannut enemmän, tuskin annan sitä lainaan nartulle, jolla on vain paimennuksen perusrata suoritettu - joskin kaikkea ei voi sanoa varmaksi, koska tällaisia tilanteita ei ole vielä vastaan tullut. Nartulla pitäisi olla kuvat ja sen sivuilla sukutaulu ja kisakalenteri luettavissa.

Omille koirillenikin lainaan joskus urosta joltain muulta, joskus narttuakin. Jos haluaisit ehdottomasti, että koirasi käytettäisiin jalostukseen minun koirani kanssa, niin vinkkaapa asiasta vaikka mailiini. Jos annan oman koirani sinulle jalostukseen, niin olisi mukavaa, jos halutessani saisin ko. pentueesta pennun itselleni. Olisi kiva myös päästä vaikuttamaan pentueen kasvattejen tuleviin asuinpaikkoihin eli omistajiin, sekä nimiin tietenkin. Pakko ei kuitenkaan ole.

SUUNNITELMAT

Lyhytkarvainen collie
Olen harkinnut tätä unelmayhdistelmää jo jonkin aikaa. Kyseessä olisi siis pentue omalle nahkalleni, Noelille (BH Jk2 Tk1 VPVA Shaghas Alexei Black). Noelista olisi tarkoitus saada käyttövalio ennen pentueen syntymää, mikä on ihan ajankohtainen tavoite - Noel tarvitsee nimittäin enää kolme 1- tai 2- tulosta jäljen voittajaluokasta, että siitä saisi käyttövalion. Noelin suvusta löytyy ainoastaan vanhemmat ja kaksi sisarusta. Noelin vanhemmat ovat erinomaisesti kisanneita, evm- sukuisia. Noelin siskoilla ei ole pentueita, ja jos niitä tulee, ne ovat todennäköisesti kohtuullisen pieniä.

Emä puolestaan on jalostuslainassa Yhdysvalloista, kutsumanimeltään Emma (Emily Though It Was Love). Haluan evm- äidin siksi, että Noelinkin pentuja voi sitten käyttää jalostukseen, eikä suku yleisty juuri yhtään. Emma on menestyksekkäästi kisannut niin käytössä kuin näytössäkin. Pennut myydään rakastaviin koteihin, joissa niillä kisataan ainakin jonkun verran. Kyselen pentua myydessäni mielipiteen myös Noelin kasvattajalta, Sigitiukselta, että myisikö hän siihen kotiin. Pentueesta ei vielä ole tullut varauksia, mutta niitä otetaan vastaan (sähköposti tai Karvaturrit- foorumi).

Pentue on ajankohtainen elokuussa, mahdollisesti menee syyskuulle saakka. Noelille olisi tarkoitus saada kolme Jk3- tulosta, eli saada sille vFIN KVA- arvonimi. Tähän menee luultavasti juuri se kuukausi, ehkä kaksikin, jos joudun jossain vaiheessa pitämään taukoa kisaamisesta.

KASVATIT

Harry Potter- pentue (suomenlapinkoira)
Eragon- pentue (belgianpaimenkoira malinois)