Säännöt & tietoa

21.07.2008 tehdyt lisäykset ja muutokset sinisellä

Yleisesti
Virtuaalinen koiratanssi poikkeaa aika paljon IRL koiratanssista. Ensin siis hieman perustietoa virtuaalisesta koiratanssista:

  • Luokkia on vain yksi, eli siis ei mitään ALO, AVO jne.
  • Koiria kilpailee 30/osio. Kilpailun järjestäjä voi halutessaan ottaa mukaan kolme eri osiota, eli A, B ja C -osiot, jolloin koirakoita yhteen kilpailuun mahtuu yhteensä jopa 90.
  • Osallistua saavat minkä tahansa rotuiset koirat, myös sekarotuiset.
  • Kilpailuun ei saa osallistua kantava narttu, ja suositusikäraja on 7kk, jota ei ole kuitenkaan halutessaan ole pakko noudattaa (virtuaalimaailman omien ikääntymisten takia).
  • Yksi ihminen saa ilmoittaa kisaan enintään kolme (3) koiraansa, kilpailuttajia ei sallita.
  • Osallistumisessa valitaan myös kappale, jonka tahtiin koira "tanssii", mutta kappale itse ei vaikuta millään tavalla arvosteluun. Voit laittaa koirasi tanssikappaleeksi esimerkiksi jonkun uusimman hitin tai vaikkapa lastenlaulun.

    Miten järjestän koiratanssikilpailun?
    Koiratanssikisan voi järjestää kuka tahansa. Ennen kuin päätät järjestää VKTL:n alaisen koiratanssikilpailun, mieti, jaksatko varmasti viedä kilpailun loppuun saakka lähtien kutsusivun tekemisestä, osallistujien lisäämisestä päättyen aina tuomarin hankintaan/tuomaroimiseen ja tuloksien lisäämiseen asti. Kilpailun järjestäminen vaatii aina pientä vastuuntunnollisuutta, vaikka kyseessä olisikin niinkin helposti järjestettävä laji kuin koiratanssi. Tämän jälkeen pääset suunnittelemaan itse kilpailua. Päätä, minä päivänä koiratanssikisasi olisi. Samana päivänä ei saa olla kahta koiratanssikisaa, joten muista tarkistaa kalenterista ettei suunnittelemanasi päivänä joku muu ole järjestämässä kilpailuja. Huomioi myös omat menosi, onhan sinulla varmasti aikaa lisäillä osallistujia ja huolehtia tuloksista riittävän ajoissa? Päätä otatko mukaan yhden, kaksi vaiko kolme osiota (A-, B- ja C-osiot). Vähintään kahden osion ottaminen mukaan on suositeltavampaa, sillä näin useammilla on mahdollisuus osallistua. Entäpä onko kilpailusi jollain lailla erityinen? Onko se osoitettu vain tietylle rodulle tai ryhmälle? Koiratanssin mahdolliset Voittaja-kilpailut liitto järjestää itse (jos sellaisia koskaan tullaan järjestämään), joten sellaisia ei kannata suunnitella. Huom! Ennen kuin voit järjestää uusia kisoja, sinun täytyy pitää kaikki mahdollisesti aikaisemmin järjestämäsi kilpailut loppuun! Eli jos sinulla on joku koiratanssikisa meneillään, et voi järjestää uutta ennen kuin kaikki tulokset ovat tulleet edellisistä kisoista (muista ilmoittaa tulokset myös liitolle).

    Kun olet selvinnyt edellä mainituista kysymyksistä, lähetä anomus kilpailukalenteri-sivun ohjeiden mukaan. Saatuasi myöntävän vastauksen voit alkaa ottaa osallistujia, ei ennen sitä. Jokainen saa itse tuomaroida omat kilpailunsa, jos uskoo olevansa tarpeeksi rehellinen tuomaroidakseen ne. Muussa tapauksessa on hankittava tuomari muualta, esimerkiksi liiton tuomarit-listalta. Liiton tuomareita ei kuitenkaan ole pakko käyttää. Käytä kilpailussasi tämän sivun lopusta löytyvää osallistumiskoodia.

    Tuomaroiminen ja pisteiden jako
    Tuomaroinnin voi suorittaa kuka vain, edellytyksenä että ymmärtää liiton säännöt sekä tuomaroimisen kulun. Tuomaroimiseen käytetään yleensä tätä arvontakonetta, mutta poikkeuksia saa tehdä jos löytää itse mielestään paremman arvontakoneen (sen tulee silti olla kaikin tavoin puolueeton!). Tuomari ei saa muuttaa arvonnan jälkeen sijoituksia oman mielensä mukaan.

    Arpominen tapahtuu laittamalla kaikki koirat arvontakoneeseen, arpomalla sijoitusjärjestyksen ja lopuksi asettamalla koirille niiden saamat pisteet järjestyksessä.


    Tuomari antaa ensimmäiseksi tulleelle aina 50 pistettä, toiseksi tullut saa 40 pistettä ja kolmanneksi tullut 30 pistettä. Loput saavat pisteitä järjestyksessä 29 pisteestä alaspäin. Kahdella koiralla ei voi siis enää olla sama tulos. Alle viisi pistettä saaneet koirakot hylätään, eikä näitä hylättyjä pisteitä hyväksytä pistelistalle. Tuomari toimii täysin puolueettomasti ja arpoo koirien järjestyksen. Pisteet 1-9 lasketaan hylätyiksi (voimassa 22.7. ja sen jälkeen anotuissa kisoissa, sitä ennen pisteet 1-5p hylättyjä). Katso esimerkki oikeanlaisesta pisteytyksestä: esimerkki. Edellä olevan esimerkin noudattaminen on tärkeää.
    Hylättyjä pistemääriä ei kelpuuteta laskettaessa pisteitä valionarvoon, joten niiden merkkaaminen koiran kilpailukalentereihin ja laskeminen saavutettuun yhteispistemäärään on käytännössä turhaa.

    Valioksi?
    Kun koira on kerännyt kilpailusta yhteensä 250 pistettä ja lisäksi saavuttanut koiratanssikilpailuista vähintään kerran sijoituksen kolmen parhaan joukkoon osoittaakseen olevansa valionarvon arvoinen. Valioitumiseen ei vaadita enää tuloksia agilitystä taikka tokosta. Sijoitukset ja yhteispisteet tarkistetaan pisteiden perusteella koiran omilta sivuilta valionarvoa anottaessa, joten pisteet täytyy merkitä koiran kilpailukalenteriin. Pisteiden kanssa on oltava ehdottoman rehellinen, sillä saatamme päivämäärien (merkattava myös kisakalenteriin) perusteella tehdä pistotarkastuksia silloin tällöin pisteiden oikeuden suhteen. Jos koirasi täyttää nämä vaatimukset, mailaa meille (koiratanssi@gmail.com) seuraavanlainen hakemus:



    Muista mainita anomuksessasi oletko anomassa vKTV vaiko vEKTV -valionarvoa! Kun saat myöntävän vastauksen ja koirasi löytyy valiot-listalta, voit merkitä uudesta saavutuksesta myös koirasi omilla sivuilla.

    Erikoisvalioksi?
    VKTL:n uudistuksien myötä tavoileltavana on myös erikoisvalionarvo, vEKTV. Valionarvon edelletyksinä on vähintään 500p koiratanssista (pisteiden tulee löytyä pistelistalta) ja vähintään 3 voittoa koiratanssikisoista (koira on sijoittunut vähintään 3 kertaa ensimmäiseksi saaden 50p). Lisäksi koiralla tulee luonnollisesti olla hyväksytty koiratanssivalionarvo ennen erikoisvalionarvon hakua. Erikoisvalionarvoa anotaan muuten kuten valionarvoa.

    Osallistumiskoodi
    Osallistumiseen käytetään tätä koodia:

    Koodista on poistunut linkkiosuus, eli nykyään koiran sivua ei tule linkittää osallistumisiin. Koska myös valioitunut koira saa jatkaa kilpailemista eikä iän noudattaminen omien ikääntymisten takia ole pakollista, ei tuomarin tarvitse katsoa koirien sivua joten niiden linkittäminenkin on hyödytäntä.

    Jäikö jotain epäselväksi? Kysy rohkeasti, vastaamme mielellämme :)

    Kilpailuttaminen
    Yksi ihminen saa ilmoittaa yhteen kilpailuun enintään 3 koiraa. Ainoastaan mahdollisissa koiratanssivoittaja-kilpailussa liitto saattaa myöntää poikkeuslupia. Yksi ihminen saa kilpailuttaa ainoastaan omia koiriaan. Muiden koiria ei saa kisauttaa! Asiaa tullaan valvomaan.