11.02.2012 Pentuesivu

Pikkupäivittelyjä ympäri sivustoa. Kannattaa kurkata Litters-sivu!

27.12.2011 Pentuja

Peruspäivittelyjä sivuille. Käykää lukaisemassa myös uudet pentusuunnitelmat!

24.10.2011 Päivittelyjä

Pienellä tauon tapaisella käväisty, nyt palailemassa. Muutamia päivityksiä, uutiset ja koirien tulokset. Tervetuloa Nano! Lähiaikoina tulossa kisoja, pysykäähän kuulolla.

27.05.2011 Aloittelua

Sivujen teko aloitettu, ja toivottavasti myös valmistuvat lyhyen ajan sisällä. Tällä hetkellä WV:n ainut koira on Rona, mutta suunnitelmissa olisi tuoda ainakin kaksi narttua ihan lähiaikoina.

News / Uutiset

11.01.2012 Weldenvarden A-pentueen varaukset täynnä ja pennut syntyvät 25.01.2011. Pentueelle tehty sivu valmiiksi!

24.10.2011 Pienenä päivityksenä, Rona on saanut kaverikseen blm narttu Nanon. Perheenlisäyksestä on jo jonkin aikaa, mutta uutisoida muistin aiheesta vasta nyt. Nano juoksi kehässä Alankomaiden voittajassa, sekä Pihavahdin järjestämässä KV näyttelyssä. Molemmilta päiviltä SERT, CACIB ja VSP, sekä voittajsta vNLW-11! Hieno Nappula!

27.05.2011 Minulla on ollut virtuaalisen aussiekasvatuksen aloittaminen jo pitkään mielessä, mutta nyt vasta asia sai tulta alleen. Inspiraatio ulkoasuun iski, jonka jälkeen sain aloitettua viimeinkin myös sivujen tekemisen. Jos vain saisin nämä tästä valmiiksi, niin saattaisin pysyä jopa aktiivisena.
Ilmoitusluontoisena asiana, kennelin ainoan koiran Ronan lisäksi sain jalostusoikeuden cantarelin kahteen aussieen, Nanaan ja Rookiin. Käykääpä vilkaisemassa minkälaisia hauvoja he ovat! Luultavasti ihan lähiaikoina olisi odotettavissa myös muutama tuontikoira.